perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kesäloma(ko)?

Kyllä vain, kesäloma! Alkoi toukokuun viimeisellä viikolla. Minulla ja lapsilla kylläkin. Mies jäi  juhannukselta lomalle. :) Oli jotenkin niin ihana, kun tyttö viimeisenä kerhopäivänä toteaa että "Ihanaa, kesäloma alkaa!" :D vaikka ei meillä nyt sen takia mitään suurempaa elämässä tapahdu. Reissujakaan ei vielä tänä kesänä tehdä, kun on tätä tekemistä täällä kotipuolessa aika paljon.
Ja meidän neiti ei enää kerhoon menekkään syksyllä, vaan päiväkotiin. Sekin päivä on taas elokuussa tulossa, kun tämän äidin pitää lähteä koulunpenkille. Luitte oikein, koulunpenkille. Kyllä se hiukan hirvittää. :D Onhan meidän poikakin jo iso, täytti juhannusviikolla vuoden! Mutta silti niin pieni. Lähtihän meidän tyttäremme jo 10kk:n iässä hoitoon, että siihen nähden poika saa olla kotona paljon pitempään.
Tosiaan meidän pikkumies kävelee täyttä häkää (lähti 11kk iässä kävelemään) ja muutamia sanoja ja sananalkuja tulee hienosti. Aamupuuron jälkeen tulee hienosti "tiito!" :D Äidin sydän sulaa <3

Isin vanha rattori!
Olemme saaneet tehtyä terassin kaiteet ja niistä kuvaa toivon mukaan pian kun saa vain aikaseksi. Saa pidettyä veijarinkin aisoissa, kun ei joka terassin kulmasta pääse tipahtamaan. :) Kaiteet nyt on tietenkin mieheni tehnyt ja suunnitellut, mutta kovasti ollaan oltu lasten kanssa apuna, mitä on pystytty. Ja lapset onnessaan mukana hommassa. :)
Synttärit viettiin pojan oikeana päivänä, vaikka se keskellä viikkoa onkin. Seuraava vkl oli se juhannus ja tuskin monikaan olisi päässyt silloin käymään. Jännityksellä odotettiin synttäripäivää, kun aamusta oli neuvola ja kolmen rokotuksen laitto. Onneksi ei tullut mitään oireita ja pikkumies jaksoi koko päivän naurattaa vieraita. :)


Synttärivieraita tuli heti puolen päivän jälkeen ja itamyöhälle asti. Viimeisten vieraiden ollessa alkoi jo pikkumies mennä yöunille, mutta viimeisenä olikin minun veljeni vieraana, niin ei tarvinnut niin juhlia enää jaksaakkaan. Tarjottavaa oli jos jonkinmoista ja jälleen sai mieheni sisko ihanan kakun meidän pienelle loihdittua, kiitos S! :) Pikkuinen jaksoi kyllä todella hyvin koko päivän hulinat ja sai paljon tietenkin erilaisia autoja ja ihania uusia kesävaatteita. Vaan eipä noita kesävaatteita näytä tarvivan näillä ilmoilla.

Parturissa käynti ennen juhlia :)
 Kyllä meinaa kovasti meidän neitiäkin harmittaa, kun ulkona käydään siinä välissä, kun ei sada ja sitten äkkiä sisälle kun alkaa satamaan. Puistoilut jääneet tosi vähiin, kun ei kehtaa pienen hetken takia lähteä kauas kotoa. Vaan vielä on miehelläkin lomaa jäljellä, joten pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä että nämä ilmat tästä paranee!

Pihalla möngitään :D
Päivityksiä tulee kyllä, miten tässä nyt LOMALLA kerkeää. Tuntuu niin hurjalta että kiire senkun lisääntyy, kun miehelläkin loma alkoi. Huh. :D

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Äitienpäivä

Äitienpäivä on yleensä aika yhtä hulinaa, kun paikkoja joissa pitäisi käydä yhden päivän aikana on viisi! Yritimme kovasti ensin järjestää, että saisimme olla vain omalla perheellämme, mutta eihän se aivan onnistunut. :D Saimme kuitenkin osan edes sovittu lauantaille, joka helpotti päivää suuresti.
Sunnuntaiaamu alkoi tietenkin sillä, että äiti sai kääntää vielä kylkeä, kun isi heräsi muksujen kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että tätä tapahtuu monesti muulloinkin viikonloppuaamuina. Kiitos ihana mieheni! <3

Valmiiseen aamupalapöytään minut sitten kutsuttiin ja tietenkin pöydässä odotti myös muutama lahja ja kortti. Kortti oli ehkä suloisin koskaan saamani. Oli jotenkin koskettavaa, että isi oli kuitenkin ehtinyt askarrella tyttären kanssa pienoisen kortin aamusta vain ja ainoastaan minulle. Olin sanaton. Minusta vain omassa kädenjäljessä on sitä jotain. Se saa minun silmissäni niin suurta tunnearvoa. <3

"Ihanaa äiskien päivää"

 
Isillä on sydän vähäm valahanut ;)










Lahjaksi sain lajhakortin Budget Sportiin, josta olin todella innoissani. Vihdoin saisin ostettua itselleni uusia urheiluvaatteita! Kyllä se vaan vaatetuskin motivoi lisää, kun on sopivankokoiset ja hyvää materiaalia. Sitten sain myös tyttöni tekemän taulun, jonka hän oli kerhossa. Omat kädet niin hienosti painettuna. Oli kuulemma tosi tarkkaa työtä. :) Ihana <3



Sitten alkoikin meidän kierroksemme. Aloitimme naapurista, jonne kälyni oli tehnyt ihana mansikkakakun. Nams! Tämän kesän ensimmäinen mansikkakakku ja suomalaisista mansikoista! Oli vaikea leikata pientä palaa, kun kakku oli niin korkea. :D


Naapurista lähdettiin käymään sekä minun mummullani että mieheni mummin ja papan luona. Syötyä sai kyllä kovasti eikä tarvinnut kerrankaan kotona laittaa mitään! Ihana päivä ja ilmakin oli loistava. :) Kaikinpuolin onnistunut päivä! Eikun seuraavaa äitienpäivää odotellessa. :)

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hiukan vapunvietosta

Kuukausi vierähti näköjään vapustakin, joten varmaan hyvä jo vähän päivittää meidän vappua. :)
Vappuaattona meillä tosiaan oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihan vain aikuisille tarkoitetut juhlat. Oli tosi mukavaa ja sai rentoutua ja nauttia hyvästä seurasta ja ruuasta kaikessa rauhassa. Kyllä sitä aina välillä tarvitsee pientä irtiottoa arkeen ja muuhun. Jaksaa taas. :)

Syötäviä, nams!

Me tosiaan mieheni siskojen ja heidän kumppanien kanssa vuokrasimme pihallemme paljun. Ai että mikä hieno idea se olikin! Tykättiin kaikki kovasti ja alettiin jo miettimään jos ostettaisiin yhteinen, että kaikki kolme pariskuntaa osallistuisi ko. ostokseen. :D Ideana hieno, mutta ehkä ei vielä tässä vaiheessa anna lompakon nyörit periksi.

Juuri paikalleen saatu ja lämmityshomma alkamassa!

Lisäksi tietenkin lämmitimme saunan, joka oli oikein hyvä idea. Ilma alkoi illasta olla hyvinkin viileää ja pieni tuuli aivan loppuillasta alkoi tuntua aika jäätävältä! Mutta hauskaahan meillä oli ja mikäs siinä pipo päässtä paljussa istuessa! :D



Ruokaa myös laitettiin ja syötiin niin että napa rutisi. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa tehdä itse perunasalaattia. Ja mielestäni se ainakin onnistui hyvin! Näytti se kyllä maistuvan myös kaikille. :) Lisäksi oli perus nakit ja lihapullia. Sekä ihanaa muchos nachos. <3 ai että se oli hyvää!
Oli kyllä kaikinpuolin mukava vappu ja voisi tuota suunnitella omaakin paljua. Sen verran mahtava juttu kyllä! Tai siis sitten kun joskus on ehkä rahaa. :D