maanantai 26. lokakuuta 2015

A-luokan reissu osa 1

Kyllä vain tämäkin äiskä pääsi vähän tuulettumaan viime viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa kaksi yötä pois kotoa, niin voitte kuvitella että hiukan stressasi ennen lähtöä. Jälkeenpäin ajattelee vain että "onpa sitä taas itsekäs, kun luulee olevansa niin korvaamaton ja eivät muka täällä pärjää." :D
Ja että oliko kivaa? No mitäpä luulette, kun saa ystävän kanssa lähteä kahdestaan, hotelliyöpymiset aamiaisineen ja kaiken lisäksi vielä hullut päivät! No joo, ehkä kuitenkin matkan päämäärä ja kaikista huikein spektaakkeli oli joku ihan muu. ;)


norski lentää!


Tosiaan lähdimme perjantaina matkaan ystäväni kanssa iltaisella ja lentokoneella tietenkin. Helsinkiin ei paljon kannata muulla mennä jos aikoo ottaa kaiken ajan irti viikonloppureissusta stadissa. Perjantai-iltana ei nyt hirveästi raskaan työviikon päälle jaksettu, joten koneesta pois päästessämme suuntasimme kohti hotellia. Yövyimme "ytimessä" eli Scandic Simonkentässä. Mielestäni ehdottomasti kätevintä yöpyä Kampin lähellä, koska siinä on lähellä kaikki mahdolliset julkisen liikenteen välineet ja kauppakeskukset muutaman askeleen päässä.
Hotelliin vietiin kamppeet ja sitten metsästettiin ruokaa, mäkkäriä! :D Otettiin  muonat mukaan ja takaisin hotellille. Ja tietenkin kun jäi Vain Elämää katsomatta, niin kaivelin laukusta iPadin ja katselimme syödessämme ohjelmata. :) Näin rennosti aloitimme ja päätimme nukkua hyvin, että jaksetaan bailata lauantaina. ;)


shoppailumeiningit ja hieno sensurointi :D

Helsingissä on aivan älyttömän kätevä kortti, jolla pääsee liikkumaan kaikilla julkisilla. Siihen pystyy lataamaan rahaa ja sitten eikun kruisailemaan! Oli ihan huippua ja tosi helppoa! Jos asuisi pääkaupunkiseudulla, niin pärjää kyllä ilman autoa, jos ei tarvi mitään suurostoksia tehdä kotiin mennessä. Ei taida tänne kotikaupunkiin tulla noin hienoja juttuja liittyen julkiseen liikenteeseen..meinaan että täältä meidänkin perältä kun lähtee, niin arkisinkaan ei kulje bussi kuin tunnin välein. :D Että täälläpäin tuo oma auto on kyllä osoittautunut hyvinkin tärkeäksi.



Lauantaiaamu oli aika kalsea ja sateinen, mutta eipä se meidän mieltä madaltanut, kun tiedettiin mitä oli tulossa. Ja mikä muu ilma nyt olisi paras, jos tarkoitus on shoppailla! Aamu aloitettiin tietenkin aamupalalla ja hirveää ruuhkaa ei kyllä ollut aamupalalla kun nämä äiskät oli siellä jo hyvissä ajoin. :D Oli ihana nauttia valmiista aamupalasta ja vielä ihan rauhassa. Ainut kenen takia tarvi pöydäsä nousta olin minä itse! Välillä se tuntui kyllä vähän oudolta, kun ei kukaan roikkunut lahkeessa vaatimassa jotain. :D Syötiin itsemme täyteen ja sitten eikun menoksi!

stokkalla oli allas, jossa oli kaloja! :D


Shoppailun aloitimme hulluilta päiviltä ja sinnekin kerkesimme hyvin aikasin, joten olipas mukava kierrellä isolla kylällä stokkalla ihan rauhassa ja vielä hullune päivien aikaan! :D ehkä nuo etelän ihmiset ei ole niin sekaisin näistä päivistä kuin kotikaupungissa. :D Ja olinhan minä saanut lahjakortteja Stockmannille synttärilahjaksi, niin olihan ne PAKKO tuhlata juuri nyt. Ihan pakko. Uskokaa pois! :D
Hulluilujen jälkeen poikettiin Sokoksella ja tietenkin iltaa varten kynsilakat sun muut tarvittavat. :) pikkuliikkeitä kierreltiin ja vähän jokaisesta meinasi tarttua jotain mukaan. Kummallinen juttu. ;) kahvilla käytiin yhdessä välissä aivan ihanassa pienessä kahvilassa nimeltä Ciao. Otettiin puoliksi jätskiannos, jossa oli kahta eri makua; kinderjäätelö ja suklaajäätelö. Ja voitte arvata, että oli ihan hirviän pahhaa. ;) sitten eikun hotellille laittautumaan ja valmistautumaan muutaman juotavan kanssa iltaa varten. :)
 

nams!
cappucinossakaan ei ollut moittimista. :)


Jätetäänpäs lauantain loppukertomus sitten seuraavaan kertaan. ;) Täytyy ehkä itsekin paneutua tähän koulutehtävään, joka annettiin syyslomaviikolle! :D

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

1 kommentti:

  1. Moikka :) Mä olen vaihtamassa mun blogin nimeä ja nyt huomasinkin, että sulla on saman niminen blogi.. Onko tämä blogi vielä käytössä?

    VastaaPoista