torstai 1. lokakuuta 2015

Kuntokuuri

Noniin, nyt päästään tähän aiheeseen, mikä on ollut viime kuukausina minulle hyvinkin ajankohtaista. Eli vähän itsestään huolehtimista ja kropan kuntoon pistämistä. And I like it! Uskokaa tai älkää. :D kai sitä on sitten hiukan sekaisin, mutta näin on käynyt.
Koko aikuisikäni on oikeastaan mennyt jonkinlaisen ylipainon kanssa. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Esikoisen jälkeen (lokakuu 2010) tilanne oli todella kaoottinen, suoraan sanottuna. Kiloja oli ennen raskautta jo liikaa ja ne tietenkin vain lisääntyivät. Painoni oli jopa kolme numeroinen, joka sai minut heräämään todellisuuteen ja siihen että nyt on aika tehdä jotain. Painonpudotusprosessi sai alkunsa silloin.
Pudotin painoa omatoimisesti ja äitini tuella ja sainkin noin 30kg pois ja olokin oli tietenkin mitä mahtavin tällaisen jälkeen. Vihdoin oli henkisesti valmis suunnittelemaan omia häitä, kun tuntui siltä että voi näyttää kauniilta omana hääpäivänään.
 
Tässä sais hyvän porrastreenin! :D

 


Toisen lapsen jälkeen (kesäkuu 2014) jälleen oli tullut lisää painoa, mutta ei sentään kolmenumeroista lukua vaaka näyttänyt. Mietin kovasti miten saisin itseäni niskasta kiinni ja sattuipa niinkin mahtavasti, että mieheni sisko hoksasi vinkata ystävästään, joka oli alku vuodesta valmistunut personal traineriksi ja oli myös ravintoneuvoja (ja vielä sillä hetkellä työttömänä). Minähän innostuin tästä asiasta ja otin heti yhteyttä häneen. J on aiva huippu! Hän on saanut elämäni muuttamaan suuntaa toden teolla. Aluksi ajattelin, että teemme vain jonkin kotijumppaohjelman, jotta minun ei tarvitse stressata siitä, mihin lapset saa hoitoon siksi aikaa kun olen salilla. (Olin siis vielä kotona lasten kanssa, kun aloitin prosessin J:n valmennuksen alla) Mutta teimmekin todella suuria muutoksia. Ruokaohjelmat, kuukausiohjelmat ja lihaskunto-ohjelmat, KAIKKI!

Heinäkuussa aloitimme tämän matkan ja ei voi muuta sanoa kuin, että tää on niin mahtavaa! Tuloksia on tullut kovasti ja oon tykännyt sekä ruokavaliomuutoksista että lihaskunto-ohjelmista. Olo on ihan superhyvä ja jaksaa paljon paremmin asioita.
J on ollut todella paljon tukena ja pystyn olemaan häneen yhteydessä milloin vain ja lisäksi minun täytyy antaa hänelle viikottainen raportti siitä, miten on mennyt, mikä on tuntunut hyvältä/pahalta yms. Ei sanat riitä kertomaan kiitollisuuttani tätä ihanaa ihmistä kohtaan. Vihdoinkin olen saanut itseäni niskasta kiinni ja muuttamaan elintapani terveellisemmäksi.
Myös mieheni on ollut hengessä mukana ja sen suurempia ohjeita tai ohjelmia noudattamatta puottanut melkeinpä saman verran painoa kuin minäkin. :D eli koko perheen remontti on menossa.

Tässä vain on se yksi huono puoli, nälkä kasvaa syödessä. Nyt on alkanut tuntua pikku hiljaa siltä, että riittääköhän loppu peleissä mikään siihen, että on itse tyytyväinen. Paljon on vielä matkaa, että minusta saadaan "normaalipainoinen", mutta siltikin alkaa olla ehkä hiukan liian kriittinen itsensä suhteen. En todellakaan aio mihinkään bikinifitness -villityksiin lähteä tai muuhun samanlaiseen, tarkoitus on vain saada itsensä kuntoon ja elämäntavat terveellisiksi.
No, päivityksiä kuitenkin tulee tästä aiheesta varmasti aina jossain välissä, mutta ilman tätä ihanaa ihmistä en olisi päässyt edes näin pitkälle, kiitos J! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti