maanantai 1. joulukuuta 2014

Tupperwarekutsut

Pidin hiljattain Tupperware-kutsut. Varasin ne kun kävimme ystäväni E:n kanssa kutsuilla hänen työkaverinsa luona. Minä kun luulin jo ettei koko Tupperwarea enää edes ole! :D Mutta olipas!
Onhan ne hiukan tyyriitä purnukoita, mutta tuntuuhan nuo laadukkaita olevan. Äitillänikin on todella vanhoja tupperinastioita, jotka vieläkin ovat yhtä hyviä kuin uutena. Niinpä päätin pitää omat kutsut!

Ensin kuulosti että moni peruu ja mietin jo että tuleekohan tänne edes ketään. Tietenkin ymmärrän jos sairastuu ja tulee muita esteitä. Huoli oli vain, että kannattaako kutsuja pitää, jos osanottajia tyyliin kaksi. No, kuitenkin porukkaa tuli mukavasti ja saatiin oikein kunnon tilaus tehtyäkin! :)

Yrittivät saada minua konsulentiksi mutta ei ehkä tähän elämäntilanteeseen oikein sopiva. :) Hiukan tätä muutakin tekemistä. :D Ja vaatii kuitenkin kutsujen pitämistä vähän väliä. Eipä siinä, hyvät oli edut esittelijälle ja lahjat mitä saa. Meinasin melkein jo langeta! :D

Kutsuille piti tietenkin vähän laittaa syötävää. Tein viinimarjapiirakan ja laiskana vielä valmispohjaan! Lisäksi kokeilin kinuskikissan ohjeella kaura-brownieseja, ja voi että! Olihan ne hyviä! Aivan vei kielen mennessään. Nämä sopivat todellakin makeanpersoille. Aika äkkimakeaa on, että pitää tykätä suklaasta, että tätä voi syödä. :) Mutta meidän perheelle se ei ainakaan ole ongelma! :D Alhaalla osoite, mistä ohje löytyy!




http://www.kinuskikissa.fi/kaura-brownies/




Lisäksi paistoin patonkia ja tupperi-esittelijä teki MasterChef -laitteella valkosipulipikkelssiä patongin päälle. Hyvää tuli! :) Ja tietenkin oma bravuurini tonnikalapiirakka vielä mukaan! Olihan siinä syötävää, vaan näytti maistuvankin! :)
Laitoin pari leivontakuvaa mukaan. Browniet työn alla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti