tiistai 14. lokakuuta 2014

Katutaidetta!

Olen lenkeilläni myös käynyt keskustan tuntumassa ja törmäsin siellä aivan mahtavaan asiaan; katutaiteeseen! En tiedä kauan sitä on harjoitettu, mutta mikä mahtava idea! Ja lisää tätä, jokaiseen vaikka vähän syrjäisempäänkin alikulkuväylään! Piristää mukavasti ja on katseltavaa ja ihailtavaa lenkkipolkujen varsilla!
Ärsyttää, kun jotkut ihmiset sotkevat alikulkukäytäviä ja muita tuhruisilla teoksillaan ja tekevät monen mielestä jopa pelottavannäköisiä teoksia. Hyihyi.


Minut hurmasi erityisesti vähän kauempana keskustasta oleva kaunis taidemaalaus, joka oli juurikin tällaisen alikulkusillan seinällä. Monet autoilijat ja muut kulkijat varmaan katsoivat ihmeissään, että mitä tuo emäntä seisoo keskellä pyörätietä ja pällistelee seinää! :D




Tässäpä olisi kuva kyseisestä maalauksesta. Eikös olekkin hieno! Itselläni kun ei ole minkäänlaisia piirtämisen tai maalamisen taitoja, niin on jotenkin käsittämätöntä miten jonkun kynästä tai pensselistä tulee tuollaista jälkeän! Arvostan! :)


Lisäksi myös hiukan toisenlaista maisemaa lenkiltä. Mikä siinä vedessä näin isompanakin kiehtoo? :D





Täältä ollaan reissusta ajelemassa kotia kohti, joten erilaista postausta tulee vähän myöhemmin! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti