torstai 20. marraskuuta 2014

Intia-iltamat

Olemme yhden ystäväpariskuntamme kanssa ottaneet hiukan haastetta elämään! :D sellaista mukavaa haastetta! :D Vietämme noin kerran kuussa yhdessä iltaa. Illan tarkoituksena on että toinen pariskunta tekee pääruoan ja toinen jälkiruoan. Pääruoan tekijöiden luona aina illastetaan, jottei ruuan tuominen mene liian hankalaksi.



Haastetta tähän ruoanlaittoon antaa se, että päätämme aina jonkin aiheen illallemme. Tällä kertaa päätimme tehdä intialaista ruokaa. :) Me teimme tällä kertaa pääruoan, joten vietimme iltaa meillä. Teimme yllättäen kanaa, koska hirveästi ei mitään liharuokia intialaisista löytynyt ja miehet ei välttämättä niin kasvisruoille lämpene. :D Ohjekin taisi olla tyyliin, kanaa intialaisittain. Löysimme uuden voimakkaamman mausteenkin, josta tykkäsimme! Tandoorisaucea laitettiin kanan sekaan ja oi että oli hyvää! :) tuli siihen toki muutakin ja kaikki kyllä tykkäsi! :) mukavaa potkua oli ruoassa!
Kattaukset on ihan mitä kaapista löytyi, joten niihin ei liity mitään intialaista.


Ystäväme tekivät jälkiruoan ja oli ihanaa. Eksoottinen nimikin tältä jälkiruoalta löytyi eli Mansikka-Shrikhand. Tästä ei valitettavasti ole minkäänlaista kuvaa.

Aika kului nopeasti ja ruoka oli hyvää! Sekä pää- että jälkiruoka. :) Ensi kerralla olisi tarkoitus sitten mennä ystäviemme luo ja he tekevät pääruoan vuorostaan. Aiheena meillä seuraavaksi on Italia. Saa nähdä liittyykö pääruokaan pasta jollain tavalla ;) tai ehkä pizzaa. ;P




Kesken syönnin en edes muistanut ottaa kuvia, kun oli niin järkyttävän kova nälkä! :D Eli ei ehtinyt kuvia ottaa. Mutta kuvia on kuitenkin kattauksesta ja itse ruuanlaitosta. Kokeilin muuten itse tehdä myös naanleipää. Oli hyvää ja muutkin tykkäsivät! :) Eikä ollut mikään vaikea tehdäkkään! Ihana kun tällä tavalla tulee kokeiltua erilaisia ruokia eikä tule aina laitettua sitä kanaa ja riisiä, makaroonilaatikkoa tai pinaattikeittoa! :D


Nyt täytyy alkaa kutsujen järjestelyihin! Mukavaa torstaita kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti